Jotain meistä

Kennel Haapatassun nimen takaa löytyy kasvattaja Jenni Ainassaari ja Kennel Trafoxin takaa Kirsi Bergdahl. Kennelit sijaitsevat vain 20 kilometrin päässä toisistaan joten yhteistyömme ja yhteydenpitomme on tiivistä. Alta voit lukea enemmän meistä molemmista.

KENNEL TRAFOX

Trafox kennelnimen takaa löytyy jo pitkään koiria kasvattanut Kirsi Bergdahl. Kirsi perheineen asuu Haapajärven ja Nivalan rajalla, Autiorannalla. Kirsin perheeseen kuuluvat kolme kotona asuvaa poikaa
sekä koirat. Kirsi on aktiivinen kasvattaja ja voitkin bongata Kirsin usein kehän reunalta ulkomaita myöten. Kirsillä on myös sammumaton tiedonnälkä koirien rakenteen, luonteiden ja jalostuksen suhteen joten erittäin usein Kirsin löytää myöskoulutuspäiviltä oppimasta uutta tai kertaamassa vanhaa. Kirsi asuu maalla omakotitalossa jota ympäröi myöskin laajasti pellot ja metsät joissa koirien kanssa touhuta.

KENNEL HAAPATASSUN

Olen siis Ainassaaren Jenni ja asun perheeni kanssa täällä Haapajärven ja Reisjärven rajalla. Perheeseeni kuuluu kolme lasta sekä samassa pihassa asuvat appivanhempani.

Meillä on lypsykarjatila joten paimenkoira oli minulle luonnollinen valinta. Olen pienestä asti elänyt eläinten ympäröimänä, lapsuudenkodissani oli myös lampaita, hevosia, koiria sekä kanoja ja ankkoja. Paimenkoiranamme toimi silloin bordercollie. Tilaamme ympäröivät omat pellot ja metsät tilakeskuksen ympärillä omia maita on noin 35 hehtaaria joten koirilla on tilaa temmeltää. Peltolohkojemme vieressä solisee joki missä voi kesäisin käydä viilentymässä. Meillä koirat pääsevät tekemään sitä mihin ne ovat tehty, paimentamaan. Koirat ovat osa elämäämme joten ne kulkevat luontaisesti mukana kaikissa päivän touhuissa, niin sisällä, ulkona kuin navetassa.Näyttelytouhuihin olemme syttyneet pikkuhiljaa joten ensi kesänä voit törmätä meihin lähialueen näyttelyissä. Titteleitä tärkeämpää on mielestäni kuitenkin käyttöpuoli, joten minulle on pääasia että koirat toimivat navetassa ja navetan ulkopuolella. Koulutukseltani olen ylioppilas 2006, karjatalouden ammattitutkinnon suoritin 2010 sekä maatalousyrittäjän ammattitutkinnon 2014. Tällä hetkellä opiskelen mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkintoa. Lisäksi kurssitan itseäni säännöllisesti, yleensä kurssini liittyvät liiketalouteen, eläimiin tai kauppatieteisiin.

Meidän lapsemme ovat jo pienestä pitäen kasvaneet eläinten keskellä oppien samalla kunnioittamaan niin eläimiä kuin luontoakin.

Eläinlääkäri vierailee tilallamme useamman kerran kuussa, aina tarpeen niin vaatiessa. Lisäksi eläinlääkäri käy navetalla vähintään kerran kuussa tekemässä hyvinvointikäynnin.

Koirat syövät meillä 50% lihaa ja 50% nappuloita. Lihan pyrimme suurimmaksi osaksi kasvattamaan itse.

Muita perheemme lemmikkejä ovat lampaamme sekä hamsterimme Pikachu. Kesällä 2017 porukkaamme liittyivät myös knabstrupinponi Sirkka 22v sekä torinhevonen Airy 24v.

Tällä hetkellä laajennamme lypsykarjatilaamme uuden pihaton verran, joka valmistunee alkuvuodesta 2019. Pihattoon tulee Lelyn lypyrobotti joka mahdollistaa joustavammat työajat joten pääsen koirailemaan huomattavasti vapaammin. Laajennuksen jälkeen navetasta löytyy noin parisataa nautaa kaikkineen.


Suvikki