Lokakuuta

Lauantai 28.10.2017 klo 9:12 - Jenni


Päivitelläänpäs lokakuun kuulumisia. :)

Navettaprojekti edistyy niin että enää puuttuu puolet lattianvaluista ja katto. Kattovärkit tulevat ensi viikolla, joten sitten päästään tekemään siistejä sisähommia ja päästään laittelemaan parsikalusteita paikoilleen. Käyttöönotto siirtyy ensi vuoden puolelle, koska NHK:n huolto ei ehdi tulla asentamaan robottia ennen joulua, joten tänä vuonna päästään vielä joulunakin nauttimaan kyykkylypsystä. :D

Sunnuntaina 15.10 syntyivät meidän ensimmäiset enkkuterrierikakarat! Kitty aloitti synnytyksen viiden aikaan aamulla. Pyhäjärven eläinlääkäristäkin käytiin hakemassa vähän vauhtia kun pentu numero 2 oli niin hassussa asennossa tulossa ulos. Onneksi Marian sai vedettyä pennun ulos niin että leikkausta ei tarvittu. Sen jälkeen vastaanotolla syntyi pentu nro 3 ihan luonnollisesti ja sitten ajeltiin kotiin jatkamaan synnytystä. Pentu nro 4 ja nro 5 olivat enkelipentuja, todennäköisesti pentu nro 2 oli tukkeena niin kauan että kaksi viimeisintä ehti kuolla. Näitä tulee ja elämä on, ollaan silti todella innoissamme ja kiitollisia näistä kolmestakin vauvasta. Kitty on ihan superäiti, pullukat alkavat painaa jo puoli kiloa ja pikkuhiljaa opettelevat kävelyä. Kaikille pennuille on jo oma koti. :)

Seinäjoki KV:ssä oli tarkoitus käydä huomenna Helgan ja Sohvin kanssa. Jätän kuitenkin reissun tekemättä koska kennelyskää on Vaasan seudulla niin paljon että Vaasan kaupunkikin on siitä jo varoittanut. Koska pennut ovat vasta 2 viikkoa ja Helmin pennut saattavat syntyä minä hetkenä hyvänsä, en ota riskiä että saan pöpön kotiin. Yksikään serti tai roppi ei ole sen arvoinen että pennut saattavat sairastua. Ensi vuoden näyttelyihin on jo ilmoittautumisia heitelty menemään, joten sitten taas nähdään kehän reunoilla!

Viime viikolla meillä oli syyslomavieraita Sipoosta. Kennel Trafoxin Kirsi oli perheineen koko viikon meillä. Tullessaan Kirsi toi kolme neitokakadua, joiden sielunelämään tässä on nyt reilun viikon verran koko perhe tutustuttu. Sunnuntaina perhe Bergdahl pakkasi kimpsut ja kampsut ja suuntasi takaisin Sipooseen, mutta jotain unohtui matkasta...IMG_0663.JPGIMG_0274.JPGIMG_0398.JPGIMG_1007.JPGIMG_1035.JPGIMG_1062.JPG


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini